fbpx

Kyllästyttääkö nykymeno? Lähde mukaan vaalityöhön vapaaehtoiseksi!

Vanhustenhoidossa on ilmennyt järkyttäviä epäkohtia, Sipilän hallitus pyristelee kuin kala kuivalla maalla sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuksen kanssa. Kaiken lisäksi samaan aikaan satoja tuhansia ihmisiä liikuttaneet tärkeät kansalaisaloitteet aidosti maksuttomasta toisesta asteesta sekä työttömien asemaa heikentävän aktiivimallin kumoamisesta jäävät muotoseikkojen ja välinpitämättömyyden jalkoihin. Eduskuntavaalit lähestyvät. Ja minä olen ainakin täysin vakuuttunut siitä, että nyt tarvitaan uusi suunta Suomeen.

Onko sinullakin tunne, että haluat muutosta? Oletko kyllästynyt nykyiseen politiikkaan? Nyt jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä töitä sen eteen millaista yhteiskuntaa politiikalla rakennetaan. Äänestäminen huhtikuun eduskuntavaaleissa on tietenkin se tärkein juttu, mutta jos haluat tarttua toimeen jo ennen 14.4. –  Lähde mukaan vaalityöhön!

Kuinka sitovaa vaalityön tekeminen on?

Luulen, että moni meistä pohtii sitä, kuinka paljon aikaa vaalityön tekeminen vaatii. Riittääkö oma osaaminen? Onko omien töiden, harrastusten ja muussa elämän menossa minusta hyötyä tai minulla henkilökohtaisia resursseja tehdä vaalityötä?

Minulla on sinulle positiivinen yllätys! Parasta on juurikin se, että vaalityötä voi tehdä juuri niin kuin sinulle itsellesi sopii ja juuri niillä aika- ja muilla resursseilla, jotka sinulta itseltäsi irtoavat. Osaavat vaalipäälliköt pystyvät yhdessä kanssasi sopimaan käyttämään apuasi juuri niin, kuin sinulle se parhain sopii ja mikä auttaa ehdokasta parhaiten. On aikaa 5 minuuttia, 1 tunti tai vaikka kokonaisia päiviä tulevien viikkojen aikana – tekemistä löytyy varmasti ja kaikki apu otetaan ilolla vastaan – LUPAAN!

Olen ollut itse mukana erilaisissa vaalikampanjoissa vuosi vuoden ja vaali vaalien jälkeen. Jos sinua kiinnostaa vaalityö ja vapaaehtoisena vaalikampanjassa toimiminen on siihen nyt hyvä mahdollisuus! Ja se kannattaa.

Voin luvata, että

  • Saat uusia tuttavuuksia (näin ainakin minulle on käynyt)
  • Pääset oppimaan uutta (kokemusta löytyy)
  • Näet kättesi jäljen (tämä on kivaa!)
  • Olet isona apuna (ehdokkaasta riippumatta vakuutan tämän olevan totta!)

 

Mitä vaalityö voi olla?

Vaalityössä saa uusia ystäviä, kokemuksia ja oppii uutta. Kuva Jussi Kukkolan vaalityöpalaverista eduskuntavaaleissa 2015.

Vaalityön tekemisen muotoja on monia. Sinulla on varmasti omia ideoita ja ajatuksia siitä, mitä voisit tehdä? Ensimmäiseksi: Ota puhelin kouraan ja soita vaali- tai kampanjapäällikölle! Jokainen puhelinsoitto, avuntarjous ja kiinnostuksen osoitus ovat kampanjaorganisaatiolle arvokas. Yhdessä voitte sopia siitä, mitä sinä voit tehdä ja kuinka autat kampanjaa ja ehdokasta parhaiten.

Itselläni kokemusta on ainakin näistä hauskoista tavoista auttaa ehdokkaita ja kampanjatyötä:

Tarrottaminen ja pussitus

 

Kotisohvalla materiaalien tarroitusta vaaleissa 2015.

Olen tarroittanut kotisohvaltani käsin tuhansia nenäliinapaketteja ja karkkipusseja. Olen pussittanut satoja kukkasipuleita ja muuta ehdokkaan jakotavaraa.
Pussitettavat ja tarroitettavat materiaalit olen joko käynyt itse hakemassa kotiini tai ne on minulle toimitettu. Tätä työtä voi tehdä lempileffaa seuratessa. Huomiota kannattaa kiinnittää vain työasentoon! Ja aikaa menee ”urakasta” riippuen puolesta tunnista useisiin iltoihin.

Materiaalien hankkiminen ja jakelu vapaaehtoisille
 Olen käynyt ostoksilla ja hankkinut kymmeniä kiloja mandariineja, laatikoittain suklaapusuja ja pillimehuja. Näitä olen työmatkani varrella tai iltaisin toimittanut eteenpäin muille kampanjassa mukana oleville henkilöille, että he puolestaan voivat jakaa niitä eteenpäin mahdollisille äänestäjille.

Kerro kaverille
Olen puhunut vaaleista, ehdokkaasta ja puolueesta omille kavereille, sukulaisille ja työpaikalla.  Kahvitunnilla on helppo kertoa työkavereille, että on itse mukana kampanjassa, suositella ja kannustaa ottamaan asioista selvää ja rohkaista äänestämään.  Neuvoni on, ettei asioiden ja politiikan esille nostamista kannata pelätä. Luultavasti samat uutisotsikot ja epäkohdat ovat herättäneet myös kaverisi huomion.

Feissaaminen ja ventovieraiden ihmisten kohtaaminen
Ehdottomasti yksi lemppareistani! Ennen oman työpäivän alkamista on kiva mennä puoleksi tunniksi kohtaamaan ihmisiä ja jakaa esimerkiksi aamukahvia ja ehdokasesitettä sekä toivottaa hyvää huomenta tuiki tuntemattomille ihmisille.

Mainosten luukuttaminen
Helppo tapa osallistua on myös pyytää ehdokkaalta materiaalia jaettavaksi esimerkiksi omaa kerrostaloa varten. Jätät vain kerrankin hissin käyttämättä, kävelet portaat alas ja jaat mainoksen postiluukkuihin. 5 minuuttia vaalityötä on helposti tehty. Ja jos innostut, voit jakaa materiaalia myös viereiseen kerrostaloon tai iltalenkillä pidemmällekin naapurustoon.

Kahvin keitto ja kakun leipominen
Kampanjoissa on kokemukseni mukaan tarvetta myös kahvinkeittäjille ja muonitusvastaaville. On kampanjapalavereita vapaaehtoisten kesken tai yleisötapahtumia, joihin tarvitaan kakkua tarjottavaksi. Välillä pelkkä kaupassakäynti riittää ja tavaroiden esille laittaminen! Kahvinkeittovuoro tai kakun leipominen on konkreettista ja tuo hyvän mielen itselle ja muille!

Somettaminen
Vaalityössä voi auttaa paljon jo sillä, että käy tykkäämässä ja reagoimassa ehdokkaiden kirjoituksiin ja postauksiin esimerkiksi FB:ssa, Twitterissä ja IG:ssa. Voit jakaa postauksia eteenpäin omalla seinälläsi, ryhmissä ja keskustelupalstoilla. Pakoissa, joissa jo muutenkin vaikutat somessa itse.

Keskustelupalstoilla on helppoa itse osallistumalla myös suositella sopivissa väleissä ehdokasta tai puoluetta, puolustaa näkemyksiä ja kannustaa ihmisiä osallistumaan ja äänestämään.

Näiden esimerkkien lisäksi olen vaalityötä tehnyt muun muassa: valokuvaamalla, kommentoimalla suunnitelmia, sparraamalla, soittamalla läpi ihmisiä ja lähettämällä lukuisia sähköposteja. Olen kartoittanut tapahtumia, joissa ehdokkaan olisi hyvä olla mukana, olen ollut itse osallistujana erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi olen keittänyt hernesoppaa, olen antanut aikaani ja osaamistani mm. verkkosivujen suunnitteluun- ja niiden päivittämiseen sekä tehnyt tapahtumainoksia niin wordilla kuin somekuvia powerpointilla (nykyisin on kyllä muitakin näppäriä ilmaisohjelmia). Olen osallistunut postitustalkoisiin ja ruusutalkoisiin, olen päivystänyt vaalimökillä ja kerännyt nimiä aloitteisiin/adresseihin.

Olen aivan varma, että sinullekin löytyy tänä keväänä tekemistä. Ja vaalityötä voi tehdä yhdelle tai useammalle ehdokkaalle! Sitä voit tehdä kotoa käsin tai vaikka joka päivä ulkoilmassa. Mahdollisuudet ovat rajattomat – tekotapa ja aktiivisuus on kiinni Sinusta. Oletko mukana?

Minna Räsänen

Ps. Mahtavia ehdokkaita, joiden vaalityöhön voi ilmoittautua mukaan löytyy Demareiden verkkosivujen kautta – Soita vaikka tänään ja ilmoittaudu mukaan tukijoukkoihin!