fbpx

Korruptiolle ei ole sijaa Vantaalla

Korruption ehkäiseminen on lakisääteinen velvollisuus ja myös meidän poliittisten päätöksentekijöiden moraalinen vastuu. Meille demareille on itsestään selvää, ettei korruptiolle ei ole sijaa Vantaalla. Tästä muistutin maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa, 19.8.2024.

Me valtuustosalissa eilenkin vaikuttaneet demarit olemme olleet viestissämme koko ajan selkeitä: korruptiolle ei ole sijaa Vantaalla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olemme muun muassa vaatineet, että hankintaprosessimme ovat läpinäkyviä ja, että kilpailutuksia on kehitettävä.  Jokainen kilpailutus, jokainen hankinta – kaikki on tehtävä olemassa olevia pelisääntöjä, ohjeistuksia ja lakia noudattaen. Vantaa ansaitsee olla kaupunki, joka on tunnettu siitä, että julkiset varat käytetään tehokkaasti ja oikein, ja että kilpailutukset toteutetaan reilusti ja avoimesti. Kun onnistumme tässä, hyötyy koko kaupunki, ja samalla ehkäisemme korruptiota tehokkaasti.

 SDP:lle korruption vastainen työ ei ole pelkkä vaalilupaus

Perussuomalaisten heitot ja vihjailut Vantaan valtuustossa jatkuvasta korruptiosta, hyvävelijärjestelmästä ja moitittavista toimintatavoista kaupunkimme hallinnossa ovat surullista kuultavaa. Samalla, kun he antavat vääristynyttä kuvaa äänestäille Vantaan hallinnon nykytilasta, vastuulliset kuntapoliitikot jatkavat väsymätöntä työtään yhteisten asioiden hoitamisen puolesta – ilman suhmurointia.

Perussuomalaisten juhliessa omaa pikavoittoaan, he unohtavat antaa kunniaa niille, jotka ovat jo pitkään tehneet konkreettisia esityksiä, vaatineet korjaustoimenpiteitä ja kehittäneet kaupungin toimintaa. Pelkät kovat puheet eivät politiikassa riitä – etenkään silloin, kun kyse on vakavista ja pitkäjänteisistä toimista, joita muun muassa korruption vastainen toiminta vaatii.

On myös muistutettava, että olemassa oleva kirjaus korruption vastaisesta ohjelmasta ei yksistään riitä. Se tarvitsee ympärilleen sisältöä, näkemystä ja johdonmukaisia linjauksia.  Aika näyttää, kuinka monta oikeaa esitystä perussuomalaiset lopulta onnistuvat ohjelmapaperiin esittämään. Pahoin pelkään, että todellinen työ ja ohjelman sisältö jätetään toisten harteille. Todellista muutosta saa aikaan pitkäjänteisellä työllä, perehtymällä asioihin ja luottamusta rakentamalla. Korruption vastaisen ohjelman luominen vaatii yhteistyötaitoja ja sitoutumista myös perussuomalaisilta, nähtäväksi jää miten puolue siinä Vantaalla onnistuu.