fbpx

Hankinnat tehtävä Vantaalla kestävällä ja reilulla tavalla

Vantaan Yrittäjät nosti VS 31.7. esille Vantaan kaupungin hankintoihin ja kilpailutuksiin liittyviä huomioita. Pieleen menneet kilpailutukset ja vähäiselle valvonnalle jäävät projektit eivät ole kenenkään etu, mutta onneksi suurin osa Vantaan tekemistä kilpailutuksista on onnistuneita.

Kilpailutus on normaali käytäntö julkisella sektorilla, tavarat ja palvelut on hankittava lain edellyttämällä tavalla ja kokonaistaloudellisesti edullisimmin. Me sosialidemokraatit edellytämme, että hankinnat tehdään sääntöjä noudattaen ja ohjeiden on ulotuttava läpi koko organisaation. Lisäksi ohjeiden toimivuutta on jatkuvasti arvioitava ja huomattuja epäkohtia korjattava.

Olemme vaatineet hyvää hankintaosaamista ja hankintastrategian sekä mm. harmaan talouden ehkäisemiseksi laadittujen ohjelmien päivittämistä kokonaisuudeksi. Nykyinen tilanne, jossa hankintaohjeet ja strategiat ovat hajallaan eri ohjelmissa tuo hankaluutta kilpailutusten ja valvonnan toteuttamiseen yhtenäisesti ja tasalaatuisesti. Kuten Vantaan Yrittäjät totesi, meillä Vantaalla on hyvää hankintaosaamista. Tämä osaaminen on ulotettava läpi koko organisaation. On varmistettava, että hankintaosaaminen ja strategiat ovat yhtenäisiä ja selkeitä.

”Suurena julkisen rahan käyttäjänä Vantaan on varmistettava, että hankinnat toteutetaan kaikin puolin hyvin ja reilusti.”

Meille on tärkeää, että vantaalaiset hankinnat eivät ole vain taloudellisesti kannattavia, vaan myös sosiaalisesti, eettisesti ja ympäristöllisesti kestäviä. Niiden tulee tukea paikallista työllisyyttä, edistää oikeudenmukaisia työehtoja ja vähentää ympäristökuormitusta. Hankintojen laatu ja toimivuus on taattava, jotta julkisia varoja käytetään tehokkaasti ja viisaasti.

Vantaan rahoista päättää valtuusto ja budjetin raameissa on pysyttävä. Suurena julkisen rahan käyttäjänä Vantaan on varmistettava, että hankinnat toteutetaan kaikin puolin hyvin ja reilusti. Tämä vaatii yhteistyötä, osaamista ja sitoutumista kaikilta osapuolilta; tilaajilta, tuottajilta ja loppukäyttäjiltä, mutta lopputulos on sen arvoinen: kestävämpi, oikeudenmukaisempi ja asukkaille parempi ja hyvinvoivampi Vantaa.

Minna Räsänen
puheenjohtaja, SDP valtuustoryhmä
kaupunginhallituksen jäsen

Mielipidekirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa 13.8.2024