Millainen on sinun Vantaasi?
Haluan, että Vantaalla asuvat ihmiset voivat tuntea ylpeyttä ja tyytyväisyyttä kotikaupunkiinsa. Siksi ihmisten pitää kokea olevansa osa omaa kaupunkiaan, kehittyvää Vantaata. Olipa sitten syntynyt täällä tai tänne muuttanut.
Turvallinen arki ja asuinympäristö vaativat rohkeutta kaupungin päätöksentekoon. Tulevaisuuden Vantaata tehdään nyt. Asukkaiden äänen kuuluminen ja aito kuunteleminen vaikeissakin päätöksissä on viisautta.
Vantaalainen politiikka tarvitsee arvoihin perustuvaa linjakkuutta, oikeudenmukaisuutta ja uskallusta katsoa eteenpäin päämäärätietoisesti ja tehokkaasti.
Millainen on sinun Vantaasi? Ole yhteydessä ja tehdään muutoksia parempaan – ollaan yhdessä ylpeästi vantaalaisia!
Minna Räsänen
kaupunginvaltuutettu, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
Blogi
Vaikeina aikoina on pidettävä huolta ihmisistä
Se, miten kaupungin taloutta hoidetaan, mihin rahoja suunnattaan ja millaisia palveluita tuotetaan on politiikkaa, joita…
Ihmiset edellä – demarit valmiina budjettineuvotteluihin
Viime tammikuussa, aloittaessani puheenjohtajana Vantaan sosialidemokraattisessa valtuustoryhmässä, ei meillä vielä ollut tietoa koronan iskemisestä, epidemiasta…