fbpx

Aikuisopisto turvaa elinikäistä oppimista

Vantaan Aikuisopiston merkitys vantaalaisten osaamisen ja sivistyksen edistäjänä on merkittävä.

Jatkuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset esimerkiksi tiedonvälityksessä vaativat ihmisiltä uuden oppimista ja asioiden haltuunottoa. Myös työelämä muuttuu ja vuosia aiemmin hankittu koulutus ei välttämättä enää riitä vaatimusten lisääntyessä. Näissä tilanteissa aikuisopiston on tarjottava paikka, jossa omia tietoja ja taitoja voi täydentää monilla eri tavoin lyhyistä harrastuskursseista aina tutkinnoissa tarvittaviin laajempiin kokonaisuuksiin.

Väestö ikääntyy ja esimerkiksi digitalisaatio voi tuoda mukanaan haasteita itse kullekin. Meneillään olevasta muutoksesta yhtenä esimerkkinä voidaan pitää jo nyt sitä, kuinka pienten lasten vanhempien on pysyttävä perässä siinä, missä ja miten kouluissa erilaisissa oppimista tukevissa verkkoympäristöissä toimitaan.

Koodaaminen ja verkossa oppiminen voi pienelle lapselle olla helppoa, mutta kuka pitää huolta vanhemmista, että he pysyvät perillä kehityksestä? Uusien välineiden ja foorumeiden haltuun ottaminen ja hallitseminen saattaa aiheuttaa epävarmuutta niin pienten lasten vanhemmille kuin esimerkiksi työssäkäyville kuntalaisille työelämän vaatimusten lisääntyessä.

Vantaan aikuisopiston tehtävänä täytyy olla vantaalaisten tukeminen ja auttaminen tulevaisuuden haastessa niin arjessa, työelämässä, koulutuksessa kuin yhteiskunnassa. Aikuisopistolla on osaamistason lisääjänä tasoittava vaikutus ihmisten osaamisessa ja sivistyksessä. Jotta tässä tavoitteessa pysytään myös jatkossa, vaatii tämä aikuisopiston resurssien turvaamista ja vantaalaisten oppimisympäristön vahvistamista.

Kirjoitusta päivitetty kesäkuussa 2021.