Onko sinun vaikea suhtautua jouluun välinpitämättömästi? Minun on. Tonttulakkeja ja joulupukkeja vilisevässä virrassa on helppo antautua tai joutua jouluvalmistelujen vietäväksi. Paksuja kuvastoja elektroniikasta, vaatteista ja leluista tippuu postiluukusta. Joululaulut raikavat aamusta iltaan. Joulumyyjäisiä sekä konsertteja mainostetaan sosiaalisessa mediassa ja pikkujouluja vietetään päiväkodeista lähtien. Tuntuu kuin vuosi vuodelta yhteiskunta valjastetaan pelkästään suureen kulutusjuhlaan ja sen kokemiselta ainakin minun on vaikea välttyä.
Kaikilla ei ole varaa osallistua jouluiseen iloitteluun. Tämä korostuu, kun joka puolella meitä kannustetaan viettämään joulua, nauttimaan ja hankkimaan uutta. Osattomuus kulutuksesta korostuu tänä koronavuonna 2020 entistä useamman kohdalla. Yksinäisyys, toimeentulovaikeudet tai vuoden aikana kohdattu työttömyys vaikuttaa väistämättä monien elämään näin juhlapyhien aikaan. Jouluinen kulutusjuhla sulkee monet pois piiristään ja se voi aiheutta paljon stressiä ja pahaa mieltä monissa perheissä.
Lasten ja perheiden palvelut varmistettava koronakriisin jälkihoidossa
Monissa kodeissa ja lapsiperheissä lasketaan euroja tarkkaan. Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa kasvussa, eikä koronavuosi ja poikkeusolot ole sitä helpottamassa. Vanhempien pienituloisuus tai työttömyys sekä perheessä koetut talousongelmat vaikuttavat lasten hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin osallistua. Siksi lapsiperheiden köyhyys on yksi suurimpia eriarvoisuuden aiheuttajia.
Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa vuosienkin päähän aikuisuuteen. Siksi on huolehdittava siitä, etteivät tuloerot kasva, eikä sosiaaliturvaa heikennetä. Siksi on myös tärkeää pitää kiinni siitä, että esimerkiksi kunnallisissa palveluissa huolehditaan perheistä ja lapsille taataan hyvä koulutus. Kuntien kuten Vantaan toimissa on koronakriisin jälkihoidossa huolehdittava perheiden ja lasten palveluista sekä turvattava riittävä toimeentulon taso.
Meillä on yhä suurempi joukko ihmisiä, joille joulunaika
muistuttaa hankalasta asemasta ja vaikeuksista tulla toimeen elämässä.
Kaikissa perheissä ei osteta lahjoja, saati täytetä jääkaappeja herkuilla. Uudet legot tai lomamatkat ovat asioita, joista ei edes osata haaveilla. Aika menee siihen, että lasketaan päiviä seuraavaan tilipäivään ja pohditaan, kuinka jälleen selvitään. Siitä syystä olisi hienoa, jos jouluun valmistautumisessa ja sitä viettäessä nousisivat esille materian lisäksi enemmän aineettomien asioiden mittaamaton arvo. Se, että voi hengähtää ja viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa on asia, jota näin joulun alla on hyvä itsellekin välillä muistuttaa, ja niistä syntyy joulun ilo.
Aina ei tarvitse suorittaa tai kuluttaa niin paljon, rauhoittuminen ja läsnäolo harvemmin maksavat mitään. Joulun ilo syntyy myös ilman materiaa.
Minna Räsänen
kaupunginvaltuutettu, SDP
Ensimmäisen kerran kirjoitus julkaistu 1.12.2017, päivitetty 23.12.2020.