Nykyisin äitienpäivät ovat erilaisia kuin lapsuudessa. Aika usein se tarkoittaa soittoa äidille, koska tietenkin olen unohtanut lähettää onnittelukortin. Arjen tuoksinassa se on löytynyt useampana vuonna eteisen pöydältä kuin äidin postiluukusta. Vaikka se kuinka on ollut ostettuna valmiiksi jo hyvissä ajoin!
Onneksi joka päivä voi olla äitienpäivä. Vaikka oma elämä onkin ollut vuosikaudet satojen kilometrien päässä lapsuudenkodista on äiti edelleen usein läsnä ihan arkisissa asioissa. Viimeksi eilen soitin äidille ja kysyin kesäkukille istutusohjeita. Minä olen omiin parvekelaatikkoihini istuttanut kukkia vielä huomattavan paljon vähemmän elämäni aikana kuin hän, joten neuvot lekasoran ja kanankakan oikeisiin suhteisin tulivat tarpeeseen.
Oman äitini lisäksi minulla on ollut ilo saada jakaa elämääni myös ystävien, jotka ovat äitejä, kanssa. Siihen porukkaan kuuluu äitejä, jotka ovat kipuilleet lapsettomuuden kanssa, mutta nykyisin nauttivat perhe-elämästä. On äitejä, joilla on jo aikuisia lapsia. On ihan juuri äideiksi tulleita ja niitä, jotka ovat jo niin sanotusti toisella kierroksella: saaneet yhden lapsen lähes aikuiseksi ja viettävät nyt pienen alakoululaisen kanssa kouluaikoja uudelleen. Äitienpäivänä muistan myös ystävääni, jonka kolme lasta eivät enää voi juuri hänelle äitienpäiväkorttia henkilökohtaisesti antaa. Sen sijaan luultavasti tänäkin vuonna, he vievät kukat oman äidin haudalle. Yhtä monenlaista äitiä ja tarinaa kuin erilaista ystävääkin on elämässäni suuri onni.
Äitiys on vastuuta
Äitiys on iso asia. Kaikkia tuntemiani äitejä yhdistää mielestäni ainakin nämä kaksi asiaa: Ylpeys ja vastuu. Ylpeys on hyvää ylpeyttä. Sellaista hiljaista, joka näkyy pienistä eleistä ja katseista, kun vanhempi seuraa jälkikasvun menoa. Tai se kuuluu äänensävystä, kun kerrotaan lapsen kuulumisista, siitä matkasta, joka on kulkemassa kohti aikuisuutta. Päivittäisestä oppimisesta ja tilanteista, joissa vanhempi voi olla lapsen elämässä mukana ohjaten ja opastaen.
Äitiys tuo mukanaan vastuuta ja sen kantaminen näkyy varsinkin ”ulkopuolisille” tilanteissa, kun äiti kuulee, että lapsella on hätä. Väitän, että kaikilla äideillä on hiukan samanlainen ilme kasvoillaan silloin, kun lapsen normaalista poikkeava ääni kuuluu pihamaalta. Tai nykyisin aika usein kännykän toisesta päästä. Siinä hetkessä tärkein asia äidille on lapsi ja kaikki muut ovat toisarvoisia. Se on aika hienoa, että voi elämässä selkeästi olla hetkessä vain ja ainoastaan toista ihmistä varten. Ehkäpä siis äitiyden ytimessä on sekin, eikö totta?
Äitienpäivä voi olla monille myös kaipauksen ja ikävän päivä. Oma äiti saattaa olla jo esimerkiksi kuollut, tai ei itse syystä tai toisesta ole pystynyt olemaan äiti. Äidin tai äitinä olemisen kaipuu on sellainen asia, josta usein on helpompi vaieta kuin puhua. Siihen ei kuitenkaan mielestäni ole mitään syytä. Äitiys on tosi kova ja arvostettava juttu, ja siksi sen puuttuminen tai ikävöiminen on mielestäni täysin sallittua.
Tänään vietämme jälleen äitienpäivää. Omassa lapsuudessani äitienpäivään liittyi usein jännitystä ja iloa sekä tietenkin herkkuja. Olinko saanut pidettyä tekemäni äitienpäiväkortin ja -lahjan piilossa, mitä äiti sanoisi. Ainahan äiti sanoi kiitos. Halasi ja pussasi. Sen jälkeen usein koitti myös minulle päivän paras hetki, kun aloitettiin koristelemaan äitienpäiväkakkua.
Näiden äitienpäivään liittyvien ajatusten ja muistojen kanssa, haluan toivottaa Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää omalle äidille ja muillekin muille 1,6 miljoonalle äidille Suomessa!
Minna Räsänen