fbpx

Ei oppi ojaan kaada – onnea valmistuneille!

Huomenna lauantaina useat koululaiset päättävät peruskoulunsa ja abiturientit lukionsa. Useat nuoret aikuiset saavat todistuksen pätevyydestään eri ammattialoille; lähihoitajat, autonasentajat, puutarhurit, kokit ja parturi-kampaajat. Sankarit, joilla kaikilla on takana opintoviikkoja, työssäoppimisia, näyttöharjoituksia ja tuhansia tunteja ammattitaidon kerryttämistä kirjoista pänttäämällä ja käytännön harjoituksia tekemällä.

Olen etuoikeutettu. Olen saanut syntyä Suomeen, jossa olen saanut nauttia laadukkaasta opetuksesta päiväkoti-ikäisestä parikymppiseksi nuoreksi. Peruskoulussa luotiin pohja ammatillisiin opintoihin ja merkonomiksi opiskelun ohella pystyin samalla suorittamaan myös lukion ja ylioppilastutkinnon.

Ja kaikki tämä, opetus ja sivistys, lisäpätevyyden ja ammattitaitojen oppiminen on tarjottu ilmaiseksi ilman lukukausimaksuja.

Koulutusjärjestelmämme on ollut ja on avain ihmisten menestymiseen ja onnistumiseen. Se luo pohjaa jokaiselle meistä yksilönä ja kehittää koko yhteiskuntaa vähentämällä eriarvoisuutta.

Maailman muuttuessa myös koulutusjärjestelmämme on pystyttävä uudistumaan. Näiden vaatimusten edessä on huolehdittava siitä, että tutkintojen laajuus ja laatu vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin. Tulevaisuudessa ihmisellä voi olla monta ammattia ja useita uria. Moniosaamisen merkitys kasvaa. Siksi koulutuksen ja oppimisen paikoista säästämällä, kiristämällä tai leikkaamalla ei suomalaisen yhteiskunnan rakenteita vahvisteta. Sen sijaan väylät ja rakenteet elinikäisen oppimisen tueksi on saatava toimimaan saumattomasti tutkintojen välillä yhteen. Uskon, että opetuksen laatu korostuu tulevaisuudessa entistä enemmän. Meidän on tavoiteltava entistä korkeampaa koulutustasoa, vankempaa ammattitaitoa ja koulutukseen ja kouluttautumiseen innostavaa ilmapiiriä.

Valmistuin ammattiin 14 vuotta sitten. 14 vuodessa ammatillisen koulutuksen arvostus on noussut, eikä ”amikseen” enää mene kuka tahansa. Ammatillisen koulutuksen vetovoimasta kertoo ammattiin valmistuvien valtaisa määrä tänäkin keväänä – hatunnoston paikka, vaikkei nimilistoja iltapäivälehdissä julkaistakaan. Yhä useammin ammatillinen tutkinto on väylä myös jatko-opintoihin korkea-asteelle ja ammattitaitoiset työmiehet ja -naiset löytävät paikkansa työelämässä ja kouluttautuvat sen ohella lisää – kuten minäkin.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän ansiosta olen pystynyt hankkimaan itselleni AMK-tutkinnon töiden ohessa. Sen tutkinnon myötä myös yliopiston ovet avautuivat minulle ensimmäisen kerran.

Uusien asioiden oppiminen avaa maailmaa ja näkemyksiä.  Siksi jokaisella oppilaalla ja opiskelijalla on syytä juhlaan silloin, kun yksi elinikäisen oppimisen etapeista on saavutettu ja valmistumisen viimeinen askel, todistus käteen ojennettu.

Onnittelut kaikille tänä keväänä valmistuville ja opintiensä eri koulutusasteissa päättäville!

Minna Räsänen