Vuosittain Vantaan valtuustossa käsittelemme henkilöstökertomusta. Pidin tällä kertaa esillä omassa puheenvuorossani työntekijöiden oikeutta terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön. Uhka- ja väkivaltatilanteet ovat liian usein monen kaupungin työntekijän arkipäivää. Jotta voimme menestyä kaupunkina, meidän pitää pystyä huolehtimaan henkilöstön hyvinvoinnista, pystyttävä varmistamaan hyvä henkilöstöpolitiikka ja hyvä johtaminen. On myös tärkeää, että henkilöstö pystyy vaikuttamaan itse entistä paremmin heitä koskeviin asioihin, osallistumaan päätöksentekoon. Tarvitaan toimivaa yhteistoimintaa henkilöstönedustajien kanssa, jonka ytimessä huomioidaan on aito vuoropuhelu, osallisuus ja kuulluksi tuleminen.
Alla valtuustopuheeni 22.4.2024 kokouksesta kokonaisuudessaan:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Henkilöstökertomuksessa todetaan, että hyvä johtaminen on avain työyhteisöjen hyvinvointiin. Tämä on hyvä ja tärkeä tavoite ja olen iloinen siitä, että se toimii johtoajatuksena kaupungin henkilöstöpolitiikassa. Meillä Vantaalla, kuten varmasti monissa muissakin kunnissa, on kuitenkin mahdollisuus olla tässä työssä entistä parempia, voimme olla entistä parempia henkilöstön huomioimisessa ja hyvän johtamisen toimintatapojen kehittämisessä alati muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa.
Onnistuvan henkilöstöpolitiikan myötä pystymme Vantaalla luomaan työympäristöä ja työyhteisöä, jossa työntekijät viihtyvät ja kokevat merkityksellisyyttä. Sekä edistämään työturvallisuutta siten, että päivittäiset työskentelyolosuhteet ovat turvallisia ja terveellisiä jokaiselle työntekijälle. Kenenkään henkilöstöstämme ei pidä joutua epäasiallisen kohtelun, häirinnän, työpaikkakiusaamisen tai väkivallan uhriksi Vantaalla. Turvallinen ja terveellinen työpaikka on oltava jokaisen oikeus, eikä siinä saa sallia poikkeuksia.
Henkilöstön hyvinvointiin on panostettava, koska ilmeistä henkilöstökertomuksenkin mukaan on, että kaikki eivät voi hyvin tässä työpaikassa, jonka nimi on Vantaan kaupunki. Työuupumukseen ja lisääntyneisiin mielenterveysperusteisiin poissaoloihin on puututtava ja uhka- ja väkivaltatilanteet työtehtävissä on pystyttävä estämään entistä voimakkaammin.
Henkilöstön hyvinvointia ja työn tekemisen tapoja kehitetään parhaiten tiiviissä yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Vuorovaikutuksen ja tiedonkulun parantamisen on oltava ohjenuorana, jos haluamme luoda avointa ilmapiiriä, luoda luottamusta, joka kannustaa henkilöstöä jakamaan ideoita ja näkemyksiä. Nämä ideat ja näkemykset ovat arvokkaita koko kaupungin kehittämisen kannalta, koko toimivan työyhteistön ja henkilöstöpolitiikan ja johtamisen kannalta.
Pelkkä kuulemiseksi tuleminen ei ole sama asia kuin aito kuuleminen ja aidot vaikutusmahdollisuudet oman työn ja työhyvinvoinnin varmistamiseksi sekä asioiden kehittämiseksi. Vuoropuhelua esimiesten, henkilöstöhallinon ja eri työntekijäryhmien kesken vahvistettava ja kaupungin tulee työnantajana olla esimerkillinen toimija tässä työssä. Henkilöstön osallisuutta päätöksenteossa on vahvistettava, erityisesti tilanteissa, jotka koskevat heitä suoraan. Meidän on pystyttävä varmistamaan entistä vahvemmin, että henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, asemaansa ja työoloihin koskevaan päätöksentekoon.
Olemme onnistuneet henkilöstön saatavuusohjelman taklaamaan monia haasteita ja parantamaan Vantaan mainetta vetovoimaisena ja hyvänä työnantajana. Meidän on edelleen varmistettava henkilöstön mahdollisuudet koulutukseen ja kehitykseen, mielenkiintoisiin urapolkuihin. Työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen on satsattava ja sitä on kehitettävä esimerkiksi hyödyntämällä mentorointia, kehitettävä erilaisiin tarpeisiin vastaavaa työterveyshuoltoa, lisäämällä mielen hyvinvointia sekä rakentamalla siltoja työn ja arjen yhteensovittamisen parantamiseksi
Kiitos!