Mistä lautakuntatyö rakentuu?

Syksyn kuluessa olen saanut kokea omakohtaisesti sen, mitä kuntapoliitikkona toimiminen työmäärässä oikeasti tarkoittaa. Valtuuston ja kaupunkisuunnittelulautakunnan työ ja niihin liittyviä erilaisia kokouksia tai tilaisuuksia on ollut kalenterissa tiuhaan tahtiin.

Toki jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen käyttää aikaa oman tehtävänsä hoitoon niin paljon, kuin omat resurssit riittävät. Usein työtä tehdään esimerkiksi oman työn ohessa, jolloin välillä ajankäyttö voi olla kireää.

Päätin kirjata auki keskimäärin sen, kuinka paljon olen itse viettänyt aikaa kaupunkisuunnittelulautakunnan työhön tai työskentelyyn mielestäni suoraan liittyvien asioiden parissa.

Alla karkea yhteenvetoni siitä, miltä tämä syksy on ajallisesti näyttänyt lautakunnan jäsenenä.

FAKTA:
Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous järjestetään kerran kuukaudessa.

Kokouksien määrä:
elo-joulukuu yhteensä 5 kpl

Kokouksen kesto:
Yhden kokouksen kesto ryhmäkokouksineen noin 4 h

Kokoukseen valmistautuminen:
noin 1 h esityslistan lukemista ja noin 0,5 h tietojen hakemista

Kokouksen jälkeen:
noin 1 h esimerkiksi päätöksistä kertominen asukkaille, blogikirjoitus tms.

Yhteensä kuukaudessa: 6,5 h

Yhteensä syyskauden aikana: 32,5 h

Kokouksien lisäksi lautakuntatyöhön liittyvä muu kokous tai koulutus:

Lautakuntatyön perehdytys: 3 h
Lautakunnan suunnitteluseminaari:
14 h.
Lautakuntatyön suunnittelua oman puolueen kanssa:  4 h
Kaavoituksen perusteet koulutus: 2 h
Kaavoitusilta: noin 2 h

Yhteensä muut syksy: 25 h

KAIKKI YHTEENSÄ: 57,5 h
Kuukaudessa:
11,5 h
Viikossa:
n. 3 h

Kuntaliitto on arvioinut, että luottamushenkilötyöhön käytetty aika on 2000-luvulla kasvanut merkittävästi. En ihmettele tätä yhtään. Hallinnan ja hallinnon tavat ovat muuttuneet. Säädeltäviä asioita ja suuria päätöksiä vaativat kokonaisuudet kasvavat jatkuvasti.  Yhteisten asioiden hoitaminen ottaa oman aikansa, siitähän politiikassa on kyse ja tätä työtä jatkan mielelläni myös ensi kevään aikana.

Minna Räsänen

Vantaalaiset ansaitsevat enemmän kotimaista ruokaa!

Maaseudun Tulevaisuus (27.11.) kertoi, että HK Scan on voittanut Vantaan kaupungin ruokapalveluiden tarjouskilpailun tuontilihoilla. Kilpailutuksen tulos tarkoittaa, että jatkossa Vantaalla tarjottavassa julkisessa ruuassa on entistä enemmän ulkomaista lihaa. Ruuassa käytetään mm. Ruotsista ja Virosta peräisin olevaa broileria ja saksalaista naudanlihaa.

Kaupunginvaltuustossa keskusteltiin elokuussa laajasti siitä, tarvitaanko Vantaalle hankintastrategia, jossa edellytettäisiin, että ruokahankinnoissa edistetään kotimaista ruokaa. Valtuustossa mielestäni väreili hyvinkin yhtenäinen henki sen puolesta, että tulevissa strategioissa ja resurssiviisauden tiekartoissa painotetaan jatkossa toimenpiteitä, joilla nimenomaan edistetään Vantaalla tarjottavassa julkisessa ruuassa kotimaisuusasteen kasvua ja vastuullisia elintarvikehankintoja.

Näyttää kuitenkin siltä, että tämän keskustelun ja niin sanotusti poliittisen ohjauksen lopputulos oli kuitenkin tämä julki tullut ikävä uutinen. Vantaan kaupungin oma Vantti ei ole kyennyt omassa kilpailutuksessaan ottamaan huomioon poliittisten päätöksentekijöiden antamaa ohjausta tämän paremmin, saati kuulemaan valtuustossa käytyä hyvää ja rakentavaa keskustelua aiheen ympäriltä. Seurauksena nyt se, että kilpailutuksen tuloksen huomioon ottaen esimerkiksi päiväkotiaterioiden kotimaisuusaste saattaa pahimmillaan jopa pienentyä.

Julki tullut tulos kilpailutuksesta vie Vantaata mielestäni entistä kauemmas kehityksestä, jota kuluttajat arvostavat. Iso osa kuluttajista kertoo haluavansa suosia kotimaista ruokaa. Kotimainen ruoka edistää myös työllisyyttä, koska kotimaassa kasvatettu, valmistettu ja kulutettu ruoka hyödyntää laajasti monia eri osapuolia.

On mielestäni myös kummallista väittää, että erilaiset säädökset julkisista hankinnoista estäisivät kotimaisen ruuan suosimisen hankinnoissa. Esimerkiksi naapurikuntamme Kerava teki jo viime keväänä päätöksen siirtyä käyttämään päiväkodeissa, kouluissa ja vanhustenhuollossa suomalaista alkuperää olevaa lihaa. Tähän esimerkkiin verrattuna Vantaan ruokapalveluiden uusi tilanne ja tuontilihan suosiminen on osoitus huonosta tilannetajusta ja siitä, ettei asukkaiden ääntä ole kilpailutuksesta päätettäessä aidosti arvostettu.

Minna Räsänen

Mistä syntyy joulun ilo?

Mitä joulukuu tarkoittaa sinulle? Aivan tavallista kuukautta monien muiden kuukausien tavoin vai suurta juhlaa? Millä tavoin sinä valmistaudut pikkuhiljaa päättyvään vuoteen, vai tarvitseeko siihen edes erityisesti valmistautua?

Koen itse, että joulukuuhun ja joulun lähestymiseen on kovin vaikea suhtautua välinpitämättömästi. Tämä ehkä sen vuoksi, että usein mennyt vuosi koetaan huipentuvan jouluun. Yhteisessä tonttulakkeja ja joulupukkeja vilisevässä virrassa on helppo antautua jouluvalmistelujen vietäväksi. Aivan kuin koko yhteiskunta olisi valjastettu suureen kulutusjuhlaan, joten sen kokemiselta ei voi välttyä. Paksuja kuvastoja elektroniikasta, vaatteista ja leluista tippuu postiluukusta ja erilaisiin joulumainoksiin törmää päivittäin.  Jouluisia reseptejä vanhoista ja uusista makumaailmoista kuulee radiosta ja näkee telkkarissa. Joulumyyjäisiä sekä konsertteja mainostetaan sosiaalisessa mediassa ja pikkujouluja vietetään päiväkodeista lähtien.

Samaan aikaan, kun lähes jokaisessa tuutissa kannustetaan viettämään joulua, nauttimaan ja hankkimaan uutta, jää varjoon se tosiasia, että kaikilla ei ole tähän iloitteluun tilaisuutta osallistua.

Meillä on yhä suurempi joukko ihmisiä, jotka elävät köyhyydessä ja, joille joulunaika muistuttaa hankalasta asemasta entistä enemmän.

Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut Suomessa ja se on yksi suurimpia lasten eriarvoisuuden aiheuttajia. Vanhempien toimeentulo-ongelmat vaikuttavat lasten hyvinvointiin ja pienentävät esimerkiksi mahdollisuuksia osallistua. Tämä ongelma syvenee niin kauan, kun tuloerot jatkavat yhteiskunnassa kasvuaan ja sosiaaliturvaa heikennetään. Siksi on entistä tärkeämpää, että heikoimmassa tilanteessa olevista ihmisistä pidetään huolta.

Niissä kodeissa ja perheissä, joissa toimeentulo on tiukassa, tai sitä ei oikeastaan ole, voi joulun aika olla haastavaa. Kaikissa perheissä ei osteta lahjoja, saati täytetä jääkaappeja herkuilla. Uudet legot tai etelänmatkat ovat asioita, joista ei ehkä edes osata haaveilla. Aika menee siihen, että lasketaan päiviä seuraavaan tilipäivään ja pohditaan, kuinka jälleen selvitään.

Olisi hienoa, jos jouluun valmistautumisessa ja sitä viettäessä nousisivat esille materian lisäksi enemmän aineettomien asioiden mittaamaton arvo.  Se, että voi hengähtää ja viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa on asia, jota näin joulun alla on hyvä itsellekin välillä muistuttaa, ja niistä syntyy joulun ilo. Aina ei tarvitse suorittaa tai kuluttaa niin paljon, rauhoittuminen ja läsnäolo harvemmin maksavat mitään.

Minna Räsänen