lapsia leikkimässä välitunnilla

Ratikan rakentaminen haastaa asukkaiden arkea ja lasten koulunkäyntiä

Tikkurilassa ratikan rakentaminen näkyy jo nyt arjessa kovalla tavalla. Kirjastopuiston alue muuttuu työmaaksi: leikkipuisto katoaa, puita kaadetaan ja puiston tila pienenee. Nämä muutokset eivät ole vain väliaikaisia säröjä maisemassa, vaan ne vaikuttavat välittömästi lasten ja perheiden arkeen.

Monet Tikkurilan ratikkatyömaan vaikutuksista kohdistuu myös niihin lapsiin, jotka käyvät koulua väistötiloissa. Kun välituntipiha jää työmaan alle ja muutenkin väliaikaiset tilat ja tottumukset jälleen myllätään uusiksi, on lasten huoli ja vanhempien tyytymättömyys täysin perusteltua.

Väistötilojen viihtyvyys huomioon

On hienoa, että kouluja korjataan ja kehitetään. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että väistötiloissa opiskelu haastaa lasten ja perheiden arkea. Väistötilojen viihtyisyys ei aina vastaa varsinaista koulua ja kaksikin vuotta välitiloissa on pitkä aika. Koska kouluja tullaan korjaamaan myös jatkossa, väistötilojen viihtyvyyteen ja toimivuuteen on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Tilojen laadukkuus, turvallisuus ja lasten viihtymistä ja oppimista tukevat ratkaisut ovat tärkeitä, jotta ylimääräiset ongelmat voidaan välttää ja lasten koulunkäynti sujuisi mahdollisimman normaalisti.

Seuraavina vuosina moni lapsi kulkee kouluun ja opiskelee Tikkurilassa rakennustyömaiden keskellä. On myös tunnistettava, miten moninkertaiset rakennushankkeet osuvat Tikkurilassa samoihin aikoihin. Simonkallion koulun jälkeen väistötiloissa Viertolan koulun oppilaita. Tämän lisäksi keskustan rakentaminen ja Tikkuraitin parantaminen vaikuttaa monien perheiden liikkumisreitteihin samaan aikaan, kuin Ratikkaa tehdään.

Tiedonkulkua parannettava – asukkaille kerrottava mitä tapahtuu, missä ja millä aikataululla


Siksi Vantaalla on etsittävä ratkaisuja, joilla ylimääräiset ongelmat kuten koulupihan menettäminen, melu ja turvattomuus voidaan minimoida. On tärkeää, että lapsivaikutusten arviointi on aidosti mukana ratikan ja muiden suurten hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Kaupungin on huolehdittava siitä, että tiedonkulku paranee. Meille asukkaille pitää kertoa selkeästi, mitä tapahtuu, missä ja millä aikataululla.

Toivottavasti tulevalla ratikan seurantaryhmällä on kykyä ja rohkeutta nostaa esiin myös lasten ja perheiden näkökulmia ratikkarakentamisen eri vaiheissa. Vantaan kehittyessä vauhdilla, ei saa unohtaa, että viihtyisä ja turvallinen arki on tärkeä mittari ihmisten hyvinvoinnille Vantaalla.

Minna Räsänen
kaupunginhallituksen jäsen, SDP, Ruskeasanta

Kirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa 27.8.2024