fbpx

Budjetista päätetään marraskuussa – riittääkö rahaa leikkipuistoruokailuun, tehdäänkö maauimalavaraus?

Loka-marraskuu on näin kaupunginvaltuutettuna jännittävää aikaa. Käsittelyssä on talousarvio tulevalle vuodelle. Siinä määritellään, mihin rahaa laitetaan ja millaisia palveluita vantaalaisille tarjotaan.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen esitteli talousarvioesityksen meille valtuutetuille lokakuun alussa.

Budjetissa oli monta hyvää kohtaa esimerkiksi:
> Perheiden ja lasten elämään liittyvä isoja asioita kuten uusien kouluja ja päiväkoteja.

> Asuinalueille muun muassa segregaatio-ohjelman kautta, jolla yritetään estää asuinalueiden entistä syvempi eriytyminen.

>Se uimahalli Koillis-Vantaalle!

>  Maksuttoman ehkäisyn laajentaminen, josta olin erityisen iloinen. Esityksessä oli otettu huomioon maksuttoman ehkäisyn laajentaminen koskemaan alle 25-vuotiaita. Uskon, että se maksaa itsensä takaisin, kun tarpeettomat abortit vähenevät. Nuorten seksuaaliterveyteen panostaminen on satsaus elämän mittaiselle matkalle.

Kuinka käy vero%:n?

Kunnallisveroa ei olla Vantaalla nostamassa.  Kuitenkin rahat ei riitä kaikkeen, joten kaupunki on aikeissa ottaa lisää velkaa toteuttaakseen isoja uudistuksia kuten kouluja, päiväkoteja, remontoidaan, korjataan, rakennetaan uutta.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Budjetti on parhaillaan niin sanotusti meidän poliittisten päättäjien käsissä. Jokaisella valtuutetulla ja poliittisilla puolueilla on mahdollisuus sanoa sanansa budjettiin. Onko esityksessä tehdyt satsaukset oikeita vai vääriä, mitä pitäisi muuttaa?

Demareiden valtuustoryhmä perehtyi taloussuunnitelma kirjaan viime viikonloppuna. Kävimme usean tunnin ajan kirjaa läpi sivu sivulta. Pohdimme niin sitovia tavoitteita kuin toimialakohtaisia suunnitelmia. Kokosimme yhdessä niin sanotun korilistan. Se on lista asioista, jossa on mukana ajatuksiamme ja esityksiämme muutoksiksi budjettiin.

Kyseisestä korilistasta haluan nostaa esille muutaman itseäni miellyttävän pointin:

Koillis-Vantaan uimahalli – selvitetään samalla mahdollisuutta maauimalaan

  • Tämä on mielestäni loistava idea. Kun uutta uimahallia rakennetaan, niin miksi samalla ei pystyttäisi vastaamaan myös maauimalan tarpeeseen? En ole rakennusalan ammattilainen, mutta voisin kuvitella, että kuopan kaivaminen ulos rakennustöiden yhteydessä ”samalla”, olisi taloudellisestikin fiksua. Ja saisimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Uuden uimahallin ja myös maauimalan!

Maksullinen pysäköinti ja ylipäätään pysäköimisongelmiin tarttuminen

  • Pysäköintiongelmat, sakottaminen ja pysäköinnin valvonta ovat olleet asukkaiden joukossa esillä jo pitkään. Siksi demariryhmämme päättikin esittää, että maksullisesta pysäköinnistä pitäisi kerätä asukkailta palautetta, ennen kuin sitä laajennetaan. Sen lisäksi asuinalueilla pitäisi myös selvittää, onko parkkipaikkaongelmien selättämiseksi mahdollisuutta luonnollisten pysäköintialueiden ”käyttöönottoon”.

Järjestöille avustuksia ja maksuttoman puistoruokailun edistämistä

Vantaalla toimivien järjestöjen avustuksiin ei ole tehty suurempia nostoja aikoihin. Järjestöt kuitenkin tekevät kaupungissamme arvokasta työtä ja vapaaehtoistoiminta on elävän kansalaisyhteiskunnan kulmakiviä. Siksipä siis toimintaan voitaisiin satsata hiukan enemmän kuin aiempina vuosina ja lisäksi.

Teimme valtuustoryhmänä aloitteen syyskuussa maksuttomasta puistoruokailusta valtuustoaloitteen, mutta päätimme yrittää edistää asiaa myös talousarvioneuvotteluissa – jännitetään miten käy!

Näiden lisäksi meiltä löytyi kirjauksia ja lisäyksiä muun muassa : lisää suomi2 opettajia Variaan, lisää käsipareja vanhustenhoitoon, toteutetaan meluntorjuntakohteita, panostetaan nuorten työllistymiseen, edistetään terveellistä sisäilmaa, huolehditaan Musiikkiopiston mahdollisuuksista järjestää konsertteja, panostetaan kuntalaisten osallisuuteen jne. jne.

Seuraavaksi tämä meidän korilistan sisältö ja demareiden esitykset käsitellään poliittisten ryhmien välisissä neuvotteluissa. Kaikki muutkin puolueet ovat omat esityksensä tehneet ja poliittisissa neuvotteluissa näistä eri toiveista ja vaatimuksista keskustellaan. Osasta päästään kompromissiin, osasta on annettava periksi, osa siirtyy tulevaisuuteen ja osasta varmasti vielä äänestetään valtuustosalissa marraskuussa.

Millainen on lopputulos?

Se jää nähtäväksi marraskuun valtuuston jälkeen.

Minna Räsänen