Kuukausi: kesäkuu 2017

Valtuustopuheeni:

Arvoisat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, valtuutetut

Täytyy sanoa, että näin ensimmäisen kauden valtuutettuna ja heti ensimmäisessä kokouksessa on mielenkiintoista päästä käsiksi jo yhteen tärkeimmistä asioista eli tulevan vuoden talousarvioon sen kehyksen myötä.

Viime valtuustokaudella toteutettu talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma ei näyttäytynyt aina vantaalaiselle asukkaalle täysin ymmärrettävinä päätöksinä. Tämä ikuinen kuntatalouden ja samalla myös kuntapoliitikon ongelmahan on se, että mihin ne kaupungin rahat suunnataan.

Tähän liittyen on mielestäni hyvä, että valtaosa tässä valtuustossa vaikuttavista valtuustoryhmistä on löytänyt yhteisymmärryksen keskeisimpien talouslinjausten osalta. Mielestäni on hyvä, että talouden realiteetit on nostettu jo nyt pöydälle ja, että niihin keskitytään vakavasti jo valtuustokauden alusta.

Liittyen vuoden 2018 talousarvion kehykseen ja sitovien tavoitteiden esityksiin sekä niiden jatkovalmisteluun haluaisin nostaa muutaman asian esille tämän valtuustosalin kautta.

Meille jokaiselle tuli loppuviikosta sähköpostiin uutiskirje Vantaan tilastopalveluista, jossa esiteltiin muun muassa kaupungin väestörakenteen muutoksia ja kuntavaalien äänestysdataa. Jo pelkästään näistä tilastoista voidaan lukea tuloksia Vantaallakin lisääntyvästä eriarvoistumiskehityksestä.

Meillä on asuinalueita, joissa äänestysprosentit kuntavaaleissa jäivät huomattavasti toisia asuinalueita pienemmiksi.  Ja meillä on päiväkoteja ja kouluja, joissa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on 50 tai peräti 60 prosenttia. Segregaatio on todellisuutta ja sitä ei voida jättää huomioimatta poliittisessa päätöksenteossa eikä tulevia talousratkaisuja tehdessä.

Meillä on rikkaita, meillä on köyhiä, meillä on kantaväestöä ja maahanmuuttajia, täällä syntyneitä ja tänne muualta muuttaneita ja näyttää siltä, että kaikki nämä ryhmät eriytyvät enemmän ja enemmän omille asuinalueilleen.

Meidän on pakko ottaa entistä enemmän kantaa alueelliseen eriytymiseen ja vaikutettava kaupunkisuunnittelun ohella vahvasti asunto- ja koulutuspolitiikassa siten, että eriarvoistumiskehitystä hidastetaan, ennaltaehkäistään ja jo syntyneitä vinoutumia korjataan.  Palveluiden keskittäminen sinne, missä niille on erityinen tarve, ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä ja sosiaalista segregaatiota.

Hyvät valtuutetut

Parempi- ja huono-osaisten tai etnisten ryhmien keskittyminen samoille asuinalueille ei voi pidemmän päälle olla kestävää kaupunkipolitiikkaa. Eikä se lisää Vantaan kaupungin elinvoimaa. Siksi asumismuotojen moninaisuuden lisäämisen on oltava ensisijaista.

Ja meidän on valtuutettuina osoitettava tässä esimerkkiä poliittisissa päätöksissämme – NIMBY -ajattelulle ei voida antaa sijaa vaan meidän on nähtävä kokonaisuus ja perustettava päätöksemme siihen.

Asuinalueiden viihtyvyyteen on panostettava. Uusien ja kehittyvien asuinalueiden kuten Aviapoliksen ja Kivistön ohella meidän on kehitettävä vanhoja lähiöitä suunnitelmallisesti. Koulujen ja rakennusten rappeutumista on estettävä peruskorjaamalla niitä ahkerasti.

Kenenkään lapsen etu ei ole se, että hän käy koulua, jossa pihakivet heiluvat ja seinätiilet murenevat tai, koulun alueesta kertova infotaulu on nähnyt parhaimmat päivänsä joskus 90-luvulla.  Nämä kuulostavat suhteellisen pieniltä asioilta, mutta kun näitä on paljon ja ne kasaantuvat, niillä on suurempi merkitys kuin mitä voimme kuvitella.

Osaltaan asuinalueiden eriytymiskehityksestä kertoviin huolestuttaviin piiriteisiin voidaan liittää myös alueelta tulevat lastensuojeluilmoitukset. Jos haluamme vähentää eriytymiskehitystä, on lapsista ja nuorista huolehtiminen isossa roolissa.

Kuten strategisten sitovien tavoitteiden esityksissä olikin, on kuntalaisten osallisuuden ja vuorovaikutuksellisuuden kehittäminen pidettävä vahvasti mukana. Tämä on mielestäni hyvä. Yksi tätä tavoitetta tukeva asia ja ennaltaehkäisevä toimintatapa voisi olla Vantaan kaupungin lastensuojelun tukihenkilötoiminnan vahvistaminen. Lasten hyvinvoinnin eteen on tehtävä panostuksia.

Vantaan lastensuojelun tukihenkilöinä, eli siis tavallisina asukkaina, jotka haluavat tehdä vapaaehtoistoimintaa, on tällä hetkellä 22 henkilöä ja tukiperheinä 64 perhettä. Yhteensä nämä vapaaehtoiset tukihenkilöt vaikuttavat 126 lapsen elämään. Vertailun vuoksi, Helsingissä tukihenkilöitä on peräti 240 henkilöä.

Mielestäni on mielenkiintoista, että kaupunkien väliset erot tukihenkilötoiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista on näin suuri. En jaksa uskoa sitä, että vantaalaiset olisivat jotenkin ”laiskempia” osallistumaan tämän kaltaiseen toimintaan. Pahoin pelkään, ettei toiminnasta vain tiedetä tarpeeksi.  Siksi tässä on mielestäni yksi kehittämiskohde; tiedon ja vuorovaikutuksen lisääminen kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista vaikuttaa oman asuinalueen viihtyvyyteen kuin myös asukkaiden, esimerkiksi lasten, elämään.

Mielestäni asuinalueilla asukkaiden osallisuutta on edistettävä ja turvallisuudentunnetta lisättävä – Ja tämä meidän on tehtävä yhdessä asukkaiden kanssa. Ja toivon, että toimintamallien suunnittelemisessa ja tulevan vuoden talousarvion laadintatyössä uskalletaan olla aiempaa rohkeampia kokeilemaan uusia tapoja osallisuuden lisäämiseen olemassa olevin taloudellisin reunaehdoin, ja pohtia koko kaupungin organisaatiossa aidosti sitä, kuinka pystymme edistämään parhaiten vantaalaisten elämää.

Kiitos.

Minna Räsänen