Osallisuus on tunne, ei vain sanoja paperilla

Vantaan kaupunginvaltuusto käsittelee ensi maanantaina Osallistuva Vantaa –mallia, joka on osa kaupungin strategiaa. Mallin tavoitteena on lisätä osallisuutta ja tarjota asukkaille erilaisia tapoja ja tilaisuuksia ottaa osaa kaupungin päätöksentekoon ja edistää sekä tukea demokratiaa.  Tavoite on hieno ja päämäärä tärkeä – käytännön onnistumiseen on vain panostettava lujasti.

Kuntalaissa on todettu, että kunnan asukkailla ja palveluiden käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Lakikirjaus ja sen pohjalta toteutetut mallit eivät kuitenkaan riitä, jos päätöksentekoa ei osata tuoda esille ihmisiä kiinnostavalla tavalla.  Nyt onkin tärkeää Vantaalla pohtia sitä, kuinka vuorovaikutusta ja tunnetta siitä, että voi oikeasti vaikuttaa, pystytään parhaiten luomaan.

Osallisuus on paljon muutakin kuin sanoja paperilla – se on selvää. Mielestäni tärkeintä on se, kuinka voimme Vantaallakin luoda tilanteita, joissa kuka tahansa meistä asukkaista voi tuntea yhteisöllisyyttä ja mukanaoloa sekä saada omat mielipiteensä kuuluviin. Ehkäpä vielä sillä tavoin, että osallistumistilanne on mukava, miellyttävä ja siitä jää olo, että haluaa tulla toisenkin kerran. Jos onnistumme tässä, onnistumme myös osattomuuden, eriarvoisuuden ja tyytymättömyyden torumisessa.

Olen osallistunut itse muutamaan tilaisuuteen, joissa kaupunki on kerännyt mielipiteitä asukkailta mm. kaavoituksesta tai asuinalueen turvallisuuteen liittyen. Esimerkiksi viime viikkoinen Koivukylän valaistuskävely on mielestäni oiva esimerkki siitä, kuinka kaupungin rakenteet tulevat tutuksi ja asukkaiden mielipiteet kuuluksi.

Minua kuitenkin huolettaa se, kuinka näiden kaikkien Vantaallakin järjestettyjen tilaisuuksien palaute ja ja niissä esitetyt mielipiteet päätyvät eteenpäin. Tai saadaanko niiden pohjalta tehtyä asukkaiden näköisiä ratkaisuesityksiä kaupungin päätöksentekoon ja esimerkiksi lautakuntatyöskentelyyn? Äänestysnapin painamisella on valtuustosalissa iso merkitys niihin asioihin, joita tapahtuu ihan lähellä asukkaiden arkea.   Jotta näitä arjen asioita voidaan parhaiten edistää, kasvaa viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitys entisestään. Tiedonsaanti asukkaille on tehtävä helpoksi ja osallistumistavat nopeammiksi.

Vuorovaikutuksen on oltava aktiivista ja reagoivaa kaupungin ja asukkaiden välillä koko ajan. Mieluiten vielä toteutettuna helpolla tavalla ja niin, että osallistuminen on myös kevyesti ja matalalla kynnyksellä mahdollista. Tähän erilaiset digitaaliset menetelmät tarjoavat useita ratkaisuja; tietoa ja palautetta voidaan kerätä helposti ja palveluita parantaa sekä nopeuttaa. Emme kuitenkaan voi unohtaa kasvokkain tapahtuvaa mielipiteiden vaihtoa. Palautetta ei voi kerätä yksin koneilla tai osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kasvattaa vain verkossa.

Osallistuva Vantaa -malli on mielestäni hyvä pohja prosessille, jota kotikaupungissamme on hyvä toteuttaa. Meidän on pidettävä huolta ja myös vaadittava, että osallisuuden edistämisen idean on yllettävä asukkaiden lisäksi myös jokaiseen kaupungissa tehtävään työprosessiin. Silloin se ei jää irralliseksi ja ulkopuoliseksi todellisuudesta eikä kuilu strategian ja käytännön toimien välillä kasva. Jos näin ei käy, on uhkana mielestäni se, että hyvätkin ideat tai suunnitelmat jäävät lopulta ilman todellista vaikutusta. Väitän, että itse kunkin mielenkiinto lopahtaa, jos toistuvasti kokee, etteivät asiat etene. Silloin tavoite osallisuuden edistämisestä voi hienoista malleista huolimatta jäädä vain näennäiseksi.

Minna Räsänen
kaupunginvaltuutettu

Huolehditaan, ettei kukaan jää yksin

Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa lisääntynyt. Asiasta on syytä puhua. Ja puhuttaessa on muistettava, että vanhempien toimeentuloon liittyvien haasteiden heikentäessä jo perheiden tavalliseen elämään liittyvää arkea, se vaikeuttaa lasten elämään myös oman kodin ulkopuolella.

Se, että perhe elää köyhyysrajan alapuolella ja kitkuttelee kuukaudesta toiseen pienillä tuloilla ei toki tarkoita, että lapsi eläisi ilman hoivaa tai rakkautta. On kuitenkin suurempi mahdollisuus siihen, että perheen köyhyys lisää riskiä eriarvoisuuden kokemusten lisääntymiseen. Ja jos näin käy, tai jos lapsi jää toistuvasti ilman elämyksiä tai mahdollisuuksia osallistua, voivat seuraukset olla musertavia.

Jos lapsi jää aina pois kavereiden kanssa vietettävistä retkistä tai syntymäpäiväjuhlista, voi tämä erilaisuus aiheuttaa kiusaamista, eristämistä ja vähättelyä lapsen ympärillä. Lapsen köyhyys voi pahimmillaan luoda esteitä ystävyydelle. Toisten erilaisuutta voi olla joskus vaikeaa ymmärtää. Ennakkoluuloista voi syntyä turhia pelkoja ja syyt kiusaamiseen voivat johtua vain väärän merkkisistä farkuista. Ja näinhän ei toki saisi olla.

Kouluilla ja päiväkodeilla on iso vaikutus lasten ja nuorten päivittäiseen elämään. Näin syyskauden alussa luodaan monissa koululuokissa ja päivähoitoryhmissä uusia ystävyyssuhteita. Ja aikuisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, luodaanko kaikille lapsille tasapuoliset mahdollisuudet ystävystyä ja osallistua yhdessä järjestettävään toimintaan.

Onko kutsu tulla viettämään aikaa koulupäivän jälkeen tai tarhakavereiden syntymäpäiväjuhlille aidosti kaikille lapsille avoin? Toivoisin, että tätä pohdittaisiin silloin, kun suunnitelmia tehdään. Voisiko tänä syksynä syntymäpäiväkutsut viettääkin ilman kalliita lahjoja tai osallistumismaksuja elämyspuistoihin?

Mielestäni on hyvä miettiä sitä, kuinka meistä jokainen voi edistää sitä, että lapsille luodaan mahdollisimman esteetön tapa olla mukana ja osallistua. Samalla on hyvä varmistaa, ettei ketään kiusata ja, ettei kukaan jäisi yksin.

Minna Räsänen

Kesäloman hinta

Kesään yhdistyy vesisateen ja kylmän lisäksi monissa suomalaisissa kodeissa lomailua ja kesälomasuunnitelmien laadintaa. Ja usein suunnitelmien toteuttamiseen, vaikka ne eivät olisi edes kovin suuria, vaaditaan rahaa ja aikaa.

Näin juhannuksen jälkeen ja lomakauden ollessa kuumimmillaan on lehtien palstoilta kirjoiteltu suomalaisten lomabudjeteista. Suomalaiset aikovat asiaa tutkineen LähiTapiolan mukaan käyttää kesälomallaan keskimäärin 1120 euroa.

Summa vaikuttaa mielestäni suurelta. Uskon, että monet tekevät lomansa varmasti paljon pienemmilläkin summilla. Puhumattakaan, että lomapalkka kulutetaan monissa kodeissa helposti ihan perustarpeisiin kuten elämiseen, ruokaan ja asumiseen. Lomaan ei välttämättä jää sen yhtään enempää ”extraa” kuin muutenkaan.

Itsekin vertailin tällä viikolla hotellihintoja, elämyspuistorannekkeita, kylpylöitä ja juna- ja bussivaihtoehtoja toiselle paikkakunnalle.

Elämyspuistoranneke lapselle maksaa noin 40 euroa. Hotelliyön sesonkiaikaan saa hyvällä tuurilla 100 eurolla ketjuhotellissa. Kylpylähotelliyöpyminen onkin jo eri juttu (tarkistin 200 euroa!), mutta onneksi päivälippuja vesipuistoihin on olemassa. Reilulla 20 eurolla pääsee polskimaan, jos järvivedet ovat vielä liian kylmiä (ja minulle ne vielä ovat!).

Totesin, että olen onnekas, koska voin toteuttaa kesäsuunnitelmiani ja lähteä hotellimatkalle Turkuun. Moni ei voi.

Helposti lomailuun yhdistettävät asiat ovat monille liian kalliita. Lomailu ei siis aina ole pelkästään iloa, aurinkoa ja yhteisiä hetkiä. Loma voi joskus olla jopa normaaliin verrattuna taloudellisesti ja ajallisesti erityisen haastavaa aikaa.

Koulujen loma-aika voi etelänlomien sijaan tarkoittaa lapselle entistä yksinäisempiä päiviä vanhempien ollessa töissä. Vapaapäiviä, jolloin ei ole mitään tekemistä, koska kaverit ovat lomareissuilla, leireillä tai sukuloimassa. Viikkoja, jolloin päiväsaikaan lämmin ruoka ei ole mahdollista, koska arkena vain kouluruokailu sen mahdollistaa.

Kesäloma-ajat vaativat vanhemmilta aivojumppaa, kun perheen pienempien aikatauluja yritetään sovittaa mummoloiden, ystävien ja leirien kanssa yhteen. Aikatauluja laaditaan, jotta päivät eivät kävisi liian pitkiksi ja olo yksinäiseksi ilman aikuisten turvaa ja ohjattua toimintaa. Tämän kaiken järjestely saattaa tarkoittaa sitä, että aikuiset lomailevat lasten kanssa perätysten ja koko perheen yhteinen loma ei ikinä pääse toteutumaan. Tältä näkökannalta yhteiskunnan tarjoamat puitteet ja työelämän vaatimukset saattavat heikentää perheiden hyvinvointia ja yksilöiden jaksamista.

Yhdeksi lomailusesongin varjopuolia vähentäväksi pieneksi teoksi suosittelenkin nyt allekirjoittamaan Vantaalla vireillä olevan kuntalaisaloitteen. Aloite pyrkii edistämään maksuttoman leikkipaikkaruokailun ja ohjatun toiminnan palauttamista Vantaalle jo ensi kesäksi. Tulevia vantaalaisten lasten ja perheiden kesälomia ajatellen tämä voisi toteutuessaan olla huippu juttu!

Minna Räsänen

Aloite maksuttoman leikkipuistoruokailun ja ohjatun toiminnan palauttamiseksi Vantaan leikkipuistoihin

 

Vapaaehtoistoiminta Vantaalle kärkihankkeeksi

Vantaalla tehdään paljon vapaaehtoistyötä erilaisissa järjestöissä kuin myös osana kaupungin virallista organisaatiota kuten lastensuojelun tukihenkilötoiminnassa.

Olen toiminut Vantaan lastensuojelun vapaaehtoisena tukihenkilönä nyt muutaman vuoden ajan. Tällä hetkellä olen parhaillaan ala-astetta käyvän lapsen tukihenkilö.  Tapaamme noin pari kertaa kuukaudessa 2–4 tunnin ajan. Usein tapaamisemme sijoittuvat arki-iltoihin. Juttelemme, käymme uimassa, elokuvissa tai piirrämme. Kerromme kuulumisia ja puhumme asioista, jotka lapselle ovat tärkeitä.

Vantaan kaupunki tarjoaa vapaaehtoisille tukihenkilöille tukea ja koulutusta. Perehdytyksen jälkeen jokaisella vapaaehtoisella on mahdollisuus osallistua lisäkursseille ja tapahtumiin, joissa on vertaistukea saatavilla.

Olen kokenut vapaaehtoistoiminnan antoisana. Tapaamiset tukilapsen seurassa tuovat itselleni iloa, koska tunnen tekeväni jotain hyödyllistä. Vahvistusta tukihenkilön roolin tarpeellisuudesta lapsen tukijana on tullut esille myös lapsen perheen ja sosiaalitoimen kanssa järjestetyissä yhteisissä palavereissa. Kaikki osapuolet ovat olleet toimintatapaan tyytyväisiä. Myös lapsen kokemukset toiminnasta ovat olleet positiivisia.

Vapaaehtoistyön merkitystä ei välttämättä voida mitata suoraan rahassa, mutta se on aidosti merkityksellistä. Siksi sen vahvempaan koordinointiin ja toimintaedellytysten parantamiseen on panostettava. Vapaaehtoistyön hyötyjä on korostettava Vantaalla nykyistä paremmin ja niistä saatuja kokemuksia on osattava käyttää paremmin hyödyksi myös kaupungin normaalia palvelutuotantoa kehittäessä.

Mielestäni vantaalaisten vapaaehtoistoimijoiden yhteistyötä on tuettava. Tämän lisäksi vapaaehtoistoiminnan organisoinnin vahvistaminen tulisi ottaa yhdeksi vantaalaiseksi kärkihankkeeksi. Ilman vapaaehtoistyötä ja sen toimintakanavien selkeää johtamista, ei sen valtavaa yhteiskunnallista voimavaraa saada Vantaalla täysimääräisesti käyttöön.

Minna Räsänen, kuntavaaliehdokas, Vantaa SDP numerolla 21

Kirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa 29.3.2017

24/7 yhteiskunta kaipaa inhimillistä otetta

Työelämän kiristyneet olosuhteet, sirpaloituminen, tehokkuus- ja aikavaatimukset sekä yleinen epävarmuuden lisääntyminen ovat asioita, jotka vaikuttavat henkisesti ja fyysisesti yksilön hyvinvointiin.

Jos yksilö on kovilla, mitä se tekee esimerkiksi lähiyhteisölle, perheelle? Kuinka sujuu arki perheessä, jossa on lapsia, vuorotyötä, pitkiä työputkia ja epäsäännöllisiä vapaa-aikoja?

Yksi muutos kohti entistä joustavampaa yhteiskuntaa ja työelämää nähtiin viime vuonna, kun kauppojen aukiolo vapautettiin. Uudistuksen myötä yhä useampi iso kauppakeskus on avannut ovensa ja pitää niitä auki jopa vuorokauden ympäri.  Aina auki oleva yhteiskunta vaatii pyöriäkseen ihmisiä, jotka mahdollistavat ja tuottavat palveluita.

Työelämän ja yhteiskunnan muutosprosessit ovat toteutuneita tosiasioita, mutta onko ihmisten vapaa-ajan, elämän ja perheen huomioiminen jäänyt yhteiskunnassa liian vähäiseksi?

Suomessa arvostetaan edelleen vapaa-aikaa ja perhe-elämää. Yhtälö, jossa ihmiset sitoutuvat yhä enemmän työhönsä vaikuttaa väistämättä perheen hyvinvointiin. Pahimmillaan yhteinen aika vähenee.

Työn ja perhearjen yhteensovittaminen vaatii tekoja.  Jokainen ihminen tarvitsee mahdollisuuden hetkiin, jolloin yhteistä aikaa voidaan viettää läheisten seurassa.  Vastuu tämän yhteisen ajan löytämisestä ei saa jäädä pelkästään yksilölle, vaan myös yhteiskunnan ja työnantajien on helpotettava työn ja arjen yhteensovittamista.

Yhteiskunnan etu ei ole, että vanhemmiksi tullaan yhä vanhempana. Tai, että lapset koetaan taloudellisina riskeinä ja uraa jarruttavina tekijöinä. Tämä ei ole oikein.  Yhteiskunta ei saa vähentää ihmisen inhimillisyyttä. Päinvastoin nykyisen palvelurakenteen on joustettava.

Siinä missä kauppojen aukioloaikaa vapautettiin, ei näkynyt suuria muutoksia perheille tarjolla olevien palveluiden laajenemisessa.  Esimerkiksi päiväkotien aukiolo-ajat ovat perheille haaste.  Lasten vuorohoitopaikat, jotka välillä tuntuvat olevan kiven alla, ovat nykyisin entistä tärkeämpiä palveluilta monille perheille.

Aikuisten voidaan olettaa pärjäävän nykymenossa. Totuus on kuitenkin se, että yhteiskunnan murros on johtanut lasten yksinäisyyden lisääntymiseen. Tiedämme tutkimusten valossa, että yksinäisyys ja valvomaton ajankäyttö saattavat altistaa lapsia erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin.

Tätä kehitystä vastaan taistelemisessa korostuu entisestään vuorohoitopaikkojen laajempi saatavuus.  Eikä hoitopaikkoja saisi rajata koskemaan enää vain alle kouluikäisiä. Alakouluikäinen on liian pieni viettämään yöt tai myöhäisillat yksin.  Vantaalla on tavoiteltava, että jokainen lapsi joka tarvitsee hoitopaikkaa myös iltaisin, sen myös helposti saa.

Vantaan kaupunki ei voi pysäyttää työelämän muutoksia. Eikä myöskään 24/7 arkea. Se, mitä tämä kaupunki voi tehdä on, että helpotetaan eri toimilla ja päätöksillä vantaalaisten perheiden elämää. Tarjoamalla oikea-aikaisesti ja läheltä palveluita, jotka tukevat ihmisten elämää ja perheiden arkea, tulevaisuudesta tulee ainakin hiukan inhimillisempi ihmisten kannalta.

Ihmisen arkipäivän hallintaan vaikuttaa työn ja perheen lisäksi muun muassa kaupunkisuunnittelu, joukko- ja työmatkaliikenne, palvelujen sijoittelu ja aukioloajat. Vantaan on huolehdittava, että ihmisten elämisen edellytyksistä pidetään huolta jatkossakin. Vain näin, voimme olla ylpeästi vantaalaisia.

Minna Räsänen
ehdolla kuntavaaleissa Vantaalla numerolla 21