BLOGI

Lentoon Vantaan matkailuala!

Helsinki-Vantaan lentokentän jatkuva kehitystyö yhä paremmin palvelevaksi kansainväliseksi lentokentäksi on Vantaalle kuin lottovoitto.  Suomi kiinnostaa matkailumaana ja matkailualan merkitys koko maan talouteen on kasvussa. Lentokenttäkaupunkina Vantaalla on paljon mahdollisuuksia ja siksi meidän on panostettava matkailualaan ja kehitettävä sitä määrätietoisesti. Helsinki-Vantaan lentokenttä on käytännössä Suomen ainut stopover -kenttä. Tätä meidän olisi osattava kaupungissamme ja matkailupalveluita suunnitellessa […]

, , ,

Kesäloman hinta

Kesään yhdistyy vesisateen ja kylmän lisäksi monissa suomalaisissa kodeissa lomailua ja kesälomasuunnitelmien laadintaa. Ja usein suunnitelmien toteuttamiseen, vaikka ne eivät olisi edes kovin suuria, vaaditaan rahaa ja aikaa. Näin juhannuksen jälkeen ja lomakauden ollessa kuumimmillaan on lehtien palstoilta kirjoiteltu suomalaisten lomabudjeteista. Suomalaiset aikovat asiaa tutkineen LähiTapiolan mukaan käyttää kesälomallaan keskimäärin 1120 euroa. Summa vaikuttaa mielestäni

, , ,

Koulutuspaikka jatko-opintoihin ehkäisee syrjäytymistä

Tällä viikolla monet tänä keväänä peruskoulun päättäneet nuoret ovat saaneet tietoja jatko-opiskelupaikoista. Iloisten uutisten joukkoon mahtuu myös pettymyksiä. Kaikki eivät pääse haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan ja tuhansia nuoria jää vuosittain ilman selkeää suunnitelmaan siitä, miten tästä eteenpäin. Peruskoulun päättyminen on iso muutos nuoren elämässä. Jos opiskelupaikan ovet eivät seuraavalle syksylle syystä tai toisesta avaudu, on pahimmillaan uhkana

, ,

Vantaan valtuusto 12.6.2017

Valtuustopuheeni: Arvoisat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, valtuutetut Täytyy sanoa, että näin ensimmäisen kauden valtuutettuna ja heti ensimmäisessä kokouksessa on mielenkiintoista päästä käsiksi jo yhteen tärkeimmistä asioista eli tulevan vuoden talousarvioon sen kehyksen myötä. Viime valtuustokaudella toteutettu talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma ei näyttäytynyt aina vantaalaiselle asukkaalle täysin ymmärrettävinä päätöksinä. Tämä ikuinen kuntatalouden ja samalla myös kuntapoliitikon ongelmahan on

, , ,

Ei oppi ojaan kaada – onnea valmistuneille!

Huomenna lauantaina useat koululaiset päättävät peruskoulunsa ja abiturientit lukionsa. Useat nuoret aikuiset saavat todistuksen pätevyydestään eri ammattialoille; lähihoitajat, autonasentajat, puutarhurit, kokit ja parturi-kampaajat. Sankarit, joilla kaikilla on takana opintoviikkoja, työssäoppimisia, näyttöharjoituksia ja tuhansia tunteja ammattitaidon kerryttämistä kirjoista pänttäämällä ja käytännön harjoituksia tekemällä. Olen etuoikeutettu. Olen saanut syntyä Suomeen, jossa olen saanut nauttia laadukkaasta opetuksesta päiväkoti-ikäisestä

, , ,

Valtuustotyön ensiaskeleet

Vaaleista on aikaa reilu kuukausi ja ensimmäiset hetket valtuutettuna on jo koettu. Uuden valtuustokauden käynnistymiseen liittyy monta asiaa, joita olen nyt olen päässyt kokemaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viimeisen kuukauden aikana on tehty paljon taustatyötä tulevaa neljää vuotta varten. Poliittiset puolueet ovat käyneet neuvottelut luottamuspaikkajaoista. Tässä vaiheessa siis tiedetään, kuinka paljon milläkin puolueella on

,

Äiti – yhteiskunnan voimavara!

Tulevana sunnuntaina vietetään useissa kodeissa äitienpäivää. Suomalaisten perinne äitienpäivän viettoon juontaa juurensa vuoteen 1918. Tuolloin äitien asema yhteiskunnassa oli hyvin erilainen kuin nyt. Tasa-arvon lisääntyessä ja hyvinvoinnin kasvaessa, voidaan ajatella, että nykyäidillä asiat on paremmin. Voisi kuvitella, että yhteiskunnassa tämä näkyisi lapsimäärien kasvuna. Mutta asia on päinvastoin. Lapsia syntyy entistä vähemmän ja äideiksi tullaan koko

, ,

Riittävät pysäköintimahdollisuudet lisäävät asuinviihtyvyyttä ja turvallisuutta

Kaupunkialueella pysäköiminen on usein rajallisista pysäköintimahdollisuuksista johtuen haasteellista. Tämän tilanteen ovat viime viikkoina kokeneet useat ruskeasantalaiset, jotka ovat saaneet monia pysäköintivirhesakkoja. Virheellinen pysäköinti on johtunut siitä, että pysäköintitilaa on alueella rajatusti. Siksi ajan saatossa tilanne on johtanut siihen, että asukkaat ovat saattaneet pysäköidä vuosienkin ajan virheellisesti, lopulta sitä edes itse tiedostamatta nk. vakiintuneen tavan mukaan.

, , , , , ,

Sisäilmaongelmat ovat yhteiskunnalle haaste

Kuluneella viikolla laaja sisäilmakeskustelu sai jälleen uutta tuulta purjeisiinsa, kun Kätilöopiston kiireellisestä sulkemisesta uutisoitiin näyttävästi. Kätilöopiston rakennukseen liittyvistä ongelmista, kosteusvaurioista ja henkilökunnan sairastumisista on kerrottu jo vuosien ajan. Korjausratkaisuja on suoritettu, mutta nyt lopulliset tutkimustulokset näyttivät, ettei asiassa ole enää mitään tehtävissä. Sairaala suljetaan 3-6 kuukauden sisällä. Henkilökunnan terveys on ollut koetuksella eikä sairastumisilta ole

, , , ,

Sinulle vantaalainen

Sunnuntain kuntavaalien tulosilta muuttui iloisesta ja hyväntuulisesta kampanjasta hermoja riistäväksi jännitysnäytelmäksi. Kellon viisareiden lähestyttyä maanantaina aamukolmea, jännitys muuttui hämmentyneeksi tyrmistykseksi. Miten tässä oikein kävi näin? Voiko olla totta, että minusta tuli valtuutettu? Ja kyllä. Nyt neljä päivää myöhemmin asia on selvä. Eilen keskusvaalilautakunnan tarkastuslaskennan jälkeen sijoitus vielä hiukan parani ja totta se on, valtuustokausi alkaa

, ,

Oma koti on jokaisen oikeus

Usein kuvitellaan, että vailla vakituista asuntoa olevat ihmiset ovat jollain tavoin itse aiheuttaneet kotinsa menetyksen. Asunnottomuuden syy ei välttämättä ole syrjäytyminen yhteiskunnasta tai esimerkiksi päihdeongelmat. Vailla vakituista asuntoa on yhä useammin tavallisia ihmisiä, työssäkäyviä, opiskelijoita ja myös lapsiperheitä. Esimerkiksi maalta kaupunkiin muuttaminen työn perässä ei ole yksinkertaista. Uudesta työstä käteen jäävä palkka ei välttämättä riitä

, , ,

Vapaaehtoistoiminta Vantaalle kärkihankkeeksi

Vantaalla tehdään paljon vapaaehtoistyötä erilaisissa järjestöissä kuin myös osana kaupungin virallista organisaatiota kuten lastensuojelun tukihenkilötoiminnassa. Olen toiminut Vantaan lastensuojelun vapaaehtoisena tukihenkilönä nyt muutaman vuoden ajan. Tällä hetkellä olen parhaillaan ala-astetta käyvän lapsen tukihenkilö.  Tapaamme noin pari kertaa kuukaudessa 2–4 tunnin ajan. Usein tapaamisemme sijoittuvat arki-iltoihin. Juttelemme, käymme uimassa, elokuvissa tai piirrämme. Kerromme kuulumisia ja puhumme

, , , ,

Miksi tarvitsemme demareita Vantaan valtuustoon?

Sosialidemokraattien tavoitteena on Vantaa, jossa jokaisen ihmisen on hyvä asua.  Me puolustamme Suomea, jossa pidetään kaikki mukana. Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että kaikessa päätöksenteossa arvioidaan tarkasti, miten päätökset vaikuttaa tavallisiin vantaalaisiin. Jos kiinteistöveroa nostetaan, haluaako kukaan rakentaa omakotitaloa Vantaalle? Vaikuttaako kiinteistöveron nosto vuokratasoon? Jos kotihoidon palveluihin lisätään ihmisiä, vähentääkö se laitoshoidon

, , , , , , , ,

Vantaalle Suomen paras peruskoulu

Koulut ja koulutus ovat keskiössä aina, kun puhutaan ihmisten mahdollisuuksista, kyvyistä ja tulevaisuudesta. Kouluissa annettava opetus ja sivistys ovat avaimet menestykseen. Koulutus antaa ihmiselle rakennuspalikat omaan elämään. Siksi yhteiskunnan on panostettava jokaisen yksilön mahdollisuuteen oppia. Suomi on koulutuksen kärkimaita. Siksi on huolestuttavaa seurata kehitystä, jossa suomalaisnuorten PISA-tutkimuksen tulokset ovat pudonneet selvästi vuoden 2006 jälkeen ja

, , ,

Kiitos Vantaan kaupungin eläinlääkäripalveluille!

Vantaalaisena lemmikkieläinten omistajana en voi olla muuta kuin ilahtunut saamastani hyvästä palvelusta ja hoidosta lemmikkikissalleni Vantaan kaupungin eläinlääkäriasemalla myöhään tammikuisena perjantai-iltana. Mielestäni on hyvä, että meillä Vantaalla on mahdollisuus omaan eläinlääkärin vastaanottoon, josta apua ja hoitoa saa kellon ympäri niitä tarvitseville karvanaamoille. Erityisesti palvelukonsepti, jossa ensineuvot saa helposti puhelimen välityksellä ja konsultointi tapauksesta eläinlääkärin kanssa

,

Ylpeys omasta asuinalueesta vahvistaa yhteenkuuluvuutta

Vantaalaisten osallisuutta omien asuinalueiden kehittämiseen on vahvistettava. Asuinalueen maineella on merkitystä asukkaille eli meille kaikille, mutta myös koko kaupungin imagolle. Vantaan lähiöissä asuu ihmisiä, jotka ovat ylpeitä omasta asuinalueestaan. Vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että tunnetut lähiöt kuten Hakunila, Länsimäki tai Koivukylä, ovat saaneet niin sanotusti huonon maineen. Vastaavasti osasta vantaalaisista asuinalueista puhutaan lehdistössä ”lintukotoina”. Vantaalla

, , , ,